|
Etusivu Ravintola Gasthaus Matinliisa sijaitsee 15 minuuttia Porista Tampereelle päin. Gasthaus Matinliisa on tarjonnut parhaita ravintola-alan palveluita vuodesta 1990 alkaen. Ravintolan omistavat Liisa ja Matti Nousiainen. Elokuussa illat pimenee ja viilenee. Sitä ennen nautitaan vielä kerran Kilikuppilan tunnelmasta kesäkauden päättäjäistansseissa. Ilpo Taipaleen yhtye tanssittaa meitä elokuun 20 pv lauantaina klo 20 -02 Kilikuppilassa. Solistina Ulla Kamppinen. Tanssit 20.8. klo 20 -02 Liput 5 € ovelta. Syyskuussa palaamme syksyn aukioloaikoihin eli lounaat jäävät arkisin pois. Avaamme tuntia aiemmin kuin ennen ja menemme tuntia aiemmin kiinni arkisin. Uudet aukioloajat ovat arkisin klo 16 - 22 lauantai 15 - 23 sunnuntai 12 - 22 maanantai suljettu Riistakausi on alkanut ja se näkyy myös ruokalistoilla. Listoilla löytyy nyt riista ruokia sekä paljon sieniruokia. Viikonloppuisin on riistamenu lauantaina ja sunnuntaina sisältäen alkuruuan ,päivän riistaruuan sekä jälkiruuan. Sunnuntaisin jatkaa noutopöytä klo 12 - 16. Nähdään riistan merkeissä. Seuraa meitä Facebookissa yritämme päivittää sinne ajankohtaiset tapahtumat. Facebook kirjurimme tosin on armeijan leivissä joten päivitykset tapahtuvat ainoastaan viikonloppuisin. syysterveisin Liisa ja Matti |
|||||
| Gasthaus Matinliisa, Levanpellontie 252, 29340 Kullaa, puh. 044 5591 566 |